Imetysohjaus

Sekä sinä että vauva ansaitsette juuri sellaista imetysohjausta kuin toivotte. Kotona annetussa imetysohjauksessa pääset esimerkiksi heti harjoittelemaan uusia imetysasentoja tutussa ympäristössä.

Tukea läpi imetyksen

Imetykseen voi ja saa kaivata tukea, oli sitten ensimmäistä tai viidettä kertaa asialla. Alkuun sekä äiti että vauva harjoittelevat yhteisen imetyssävelen löytämistä. Alkuvaiheessa tuen tarve on suurin, mutta imetystaipaleelle mahtuu karikkoja, joiden yli pääsemiseksi tarvitsee tukea ja apua. Olen mielelläni teidän apunanne niin imetyksen alkutaipaleella kuin loppumatkan varrella.

Imetykseen tutustuminen jo raskausaikana

Vauvan syntymän jälkeen tulee kertarysäyksellä paljon uutta tietoa ja opeteltavaa, ja kaikkea tätä tietoa on hankala sisäistää kerralla. Sen takia suosittelenkin, että imetykseen olisi tutustunut jo raskausaikana. Voimme yhdessä käydä läpi imetyksen onnistumiseen liittyviä tekijöitä jo raskauden aikana ja tehdä teille imetyssuunnitelman, johon on kirjattu teidän toiveenne ja ajatuksenne imetyksestä sekä keinot, joilla toiveet voivat toteutua.

Imetysohjaus ja Baby Balance® -vauvahieronta

Joskus imetyspulmat voiva johtua vauvan kehon, erityisesti kasvojen ja päänalueen, jumeista. Imetysohjauksen lisäksi suosittelen, että samalla käynnillä tehtäisiin myös Baby Balance -vauvahieronta. Jumit vauvan kehossa voivat näkyä imetyksessä seuraavilla tavoilla:

  • Kapeana imuotteena, ylä- tai alahuuli on rinnalla imiessä kääntyneenä sisäänpäin
  • Imuotteen irrottamisena tai napsumisena
  • Vauvan painonnousun hitautena
  • Toisen rinnan suosimisena tai jonkun imetysasennon välttämisenä
  • Kireänä kieli- ja/tai huulijänteenä (joskus pelkkä hieronta riittää vapauttamaan kireät jänteet, eikä leikkaustoimenpidettä tarvita)
  • Tunteena, että vauva tikahtuu rinnasta tulevaan maitoon eli niin sanottuna suihkurintaisuutena
  • Imetyksen sattumisena ja rinnanpäiden haavaumina

Yllä listattujen tilanteiden lisäksi imetysohjauksesta on apua myös imetyksen maailmaan tutustuessa, imetyssuunnitelman tekemisessä sekä sopivien imetysasentojen löytämisessä. Jaetaan yhdessä niin onnistumisen aiheuttamat ilon tunteet kuin imetyspettymyksen aiheuttamat surun ja pettymyksen tunteet. Oli asiasi mikä tahansa, älä jää yksin sen kanssa vaan ota rohkeasti yhteyttä. Olen mielelläni apuna ja tukena.